Kuulun jollain omituisella tavalla osaksi siihen skeptisten tollojen joukkoon, joiden mukaan kaikki uusi ja erikoiselta kuulostava on humpuukia. En ole uudistuspelkoinen enkä edistyksen jarru, mutta tähän asti muun muassa sana businessvalmennus on ollut minulle vain yksi sana monien muiden diipadaapa-sanojen joukossa. Ei koske minua, olen ajatellut. Kunnes sitten koin herätyksen.
Asiakkaani, henkilöstökonsultti Ulla Lövholm kouluttautui businessvalmentajaksi ja tarjosi minulle muutamaa istuntoa ikään kuin harjoitusmielessä. No mikäs siinä ajattelin, kokeillaan. Ja nyt pitää oikeasti myöntää, että lupautuessani en tiennyt yhtään mitään businessvalmennuksesta, en mitään. Niinpä minulla ei ollut mitään suuria odotuksia. Jos oikein rehellisiä ollaan, en odottanut saavanikaan mitään.
Kun on yrittäjä, johtaja, esimies ja suorittavan työn tekijä kaikki samassa ruumiissa, harvemmin tulee tai on aikaa pysähtyä miettimään mistä se business oikein tulee tai onko ansaintalogiikka kunnossa. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, niin ei todellakaan tule. Businessvalmennus herkisti minut kysymään oikeita kysymyksiä, sellaisia jotka ovat aivan ilmeisiä, mutta joita vaan kaikessa kiireessä ei tule kysyttyä. Tapaamisien jälkeen koin olevani ammatillisesti ja jopa älyllisesti uudelleen syntynyt. Olo oli täydellisen valaistunut.
Businessvalmentaja onkin mielestäni kuin hyvä psykologi, joka ei anna yhtään vastausta, mutta joka osaa johdatella omaa ajatuksenjuoksua oikeilla kysymyksillä oikeaan suuntaan, tai edes johonkin suuntaan. Olennaisin anti valmennuksesta oli kuitenkin se, että ajattelin asioita ja kehittämiskohteita eri roolieni kautta. Ikään kuin Taran monta elämää, mutta vähemmän teatraalisesti.
Mitä konkreettista bisnesvalmennus minulle antoi? Sain itsevarmuutta muun muassa sellaiseen bisneksen kannalta oleelliseen mutta vaikeaan asiaan kuin hinnoittelu ja ylipäätänsä rahasta puhumiseen. Tein itselleni henkilökohtaisen hinnaston, joka muistuttaa minua siitä, että omaa aikaa ja ammattitaitoaan ei kannata vähätellä. Ymmärsin valmennustuntien aikana mitkä asiat syövät intoani ja luovuuttani, ja toisaalta missä tilanteissa koen onnistuvani ja olevani vahvimmillani. Isoihin ja vaikeasti lähestyttäviin ongelmiin löytyi melko yksinkertaisia ratkaisuja ulkopuolisen valmentajan avulla.