Yhden aikakauden loppu

City-lehti lopetti ilmestymisen lehti-lehtenä ja Helsingin Sanomat vaihtaa tabloidiin. Jos olisin yhtään taipuvainen (media)maailmanlopun ennustamiseen, sen paikka olisi nyt tässä. Pitkään ja monesti ennustettu lehtikuolema on taas yksi ja puoli lehteä lähempänä kuoppaansa.

Vaikka City-lehti on ilmoittanut jatkavansa online-versiona, mielestäni paperiversion lopettaminen on aina lopun alku. Lehti on lehti, se luetaan aamukahvipöydässä, bussipysäkillä, junassa, vessanpöntöllä ja rannalla. Lehti kiertää kahvilassa lukijalta toiselle, sitä lainataan ja se kierrätetään moneen kertaan ennen kuin se päätyy grillin sytykkeeksi.  Online-lehti on satunnaisia silmäilyjä muun työn ohessa tai yksittäisten juttujen linkkejä sosiaalisessa mediassa. Kuka oikeasti lukee oikeita juttuja nettilehdistä?

Valtakunnan ykköslehden Helsingin Sanomien laihdutuskuuri broadsheetistä tabloidiksi kertoo sekin jotain sanomalehdistön tilasta. Eikä Helsingin Sanomat ole uudistuksessaan lainkaan yksin – koon vaihtoa miettii yksi ja toinenkin sanomalehti. Mitä tabloidilla sitten haetaan? Helpompaa luettavuutta (okei vessanpöntöllä tabloid toimii kyllä paremmin), kustannussäästöjä (vähemmän paperia, vähemmän täytettävää tilaa) vai uutta menestystä keltaisen lehdistön vanavedessä?

Sanomalehdillä on mennyt monta vuotta huonosti. Mediamyynti lehdissä on jatkuvassa alamäessä, samoin levikkimyynti. Lehtien on oltava ajan hengen mukaisesti myös netissä, mutta voitollista sisällön tuottaminen nettiin ei ole ollut koskaan.  Netistä kun on totuttu saamaan kaikki ilmaiseksi – myös ne uutiset.

En ole maailmanlopun ennustaja, mutta en osaa ennustaa myöskään tulevaisuutta. Mielelläni näkisin visioita siitä mihin sanomalehdistö ja uutisten tuottaminen sekä ylipäätänsä sisällön tuottaminen uusiin medioihin on menossa. Olisihan se kiva olla uuden aikakauden mediaimperiumin rakentaja, uuden ajan aatoserkko.

Mikä on hyvää ja mikä pyhää?

Toimistollamme elää legenda asiakkaasta, joka kommentoi esittelemäämme työtä ”Ihan kiva. Voisiko se olla vähän kivempi?” Oikeanlaisen palautteen antaminen on suuri haaste. Se on haaste esimiehille, työntekijöille ja asiakkaille. Niin monta kertaa olen kuullut ihmisten valittavan jälkeenpäin, että ruoka ravintolassa ei vastannut odotuksia, kampaaja pilasi hiukset tai mainoskampanja ei ollut yhtään yrityksen näköinen. Oikeita sanoja on vaikea löytää siinä tilanteessa, jolloin palaute pitäisi antaa.

Aivan liian usein ihmiset äänestävät jaloillaan. Jos kampaaja ei onnistu työssään, vaihdetaan kampaajaa. Jos tarjoilija munaa, ei enää mennä siihen ravintolaan syömään. Koskaan nämä asiakkaan edessä epäonnistuneet ihmiset eivät kuitenkaan saa tietää, että miksi ja miten he epäonnistuivat. Joskus asiakas vain katoaa, hänestä tai heistä ei enää kuulu mitään. Silloin jää vain arvelujen varaan, että olisiko pitänyt olla kuitenkin vähän kivempi?

Esimiehenä tiedän, että hyvästä työstä kiittäminen ja kehuminen on varsin helppoa. Mutta miten annat kritiikkiä siten, että se on rakentavaa? Mielestäni palautteen pitää olla joka tapauksessa suoraa, sillä kiertelemällä ja kaartelemalla tuskin pääsee haluttuun lopputulokseen. Onnistuneen palautteen antaminen onkin yhtä haasteellista kuin onnistuneen toimeksiannon antaminen. Monta kertaa saa istua sormi suussa koneen edessä ja yrittää toteuttaa jotain sellaista, mitä ei ole oikeasti edes sanottu. Jos toimeksianto on ”Jotain fiilistelyä, mutta kuitenkin kaikki palvelumme ja faktat pitää olla siellä.", tai ”Emme halua mitään pönötystä, mutta voisit lähteenä lukea tuon ministeriön lauselman 15:2233.” Ja sitten ihmetellään taas, kun asiakas ei ole tyytyväinen. Tai oikeastaan ei ihmetellä, huokaistaan vaan ja aloitetaan alusta.

”Ihan kiva, voisiko olla vähä kivempi” -lausumaan kuuluu vahvasti myös myytti siitä, että graafiset suunnittelijat ja kaikki mainostoimistohörhöt ovat taitelijoita, joiden töitä ja näkemyksiä ei sovi arvostella. Tästä olen vahvasti eri mieltä. Mainostoimistossa ei saa olla yhtään taiteilijaa, ainoastaan asiakkaan liiketoiminnan ymmärtäviä markkinoinnin ammattilaisia. Se on sitten toinen juttu, jos kampanjasta tulee taiteellinen.

Ja mistä sitten asiakas tietää, että on saanut sitä kivempaa? Siinä vasta onkin kysymys. Jotkut ostavat heti, toiset vaativat vierelle jotain mihin verrata. Se on sitten vain tuurista kiinni, että millaisen shoppaajan saat vastapeluriksi: sen joka ostaa takkinsa intuitiolla, vai sen, jonka on ennen päätöstä nähtävä kaikki kaupungin takit.

Valmennuskelpoinen yksilö

Kuulun jollain omituisella tavalla osaksi siihen skeptisten tollojen joukkoon, joiden mukaan kaikki uusi ja erikoiselta kuulostava on humpuukia. En ole uudistuspelkoinen enkä edistyksen jarru, mutta tähän asti muun muassa sana businessvalmennus on ollut minulle vain yksi sana monien muiden diipadaapa-sanojen joukossa. Ei koske minua, olen ajatellut. Kunnes sitten koin herätyksen.

Asiakkaani, henkilöstökonsultti Ulla Lövholm kouluttautui businessvalmentajaksi ja tarjosi minulle muutamaa istuntoa ikään kuin harjoitusmielessä. No mikäs siinä ajattelin, kokeillaan. Ja nyt pitää oikeasti myöntää, että lupautuessani en tiennyt yhtään mitään businessvalmennuksesta, en mitään. Niinpä minulla ei ollut mitään suuria odotuksia. Jos oikein rehellisiä ollaan, en odottanut saavanikaan mitään.

Kun on yrittäjä, johtaja, esimies ja suorittavan työn tekijä kaikki samassa ruumiissa, harvemmin tulee tai on aikaa pysähtyä miettimään mistä se business oikein tulee tai onko ansaintalogiikka kunnossa. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, niin ei todellakaan tule. Businessvalmennus herkisti minut kysymään oikeita kysymyksiä, sellaisia jotka ovat aivan ilmeisiä, mutta joita vaan kaikessa kiireessä ei tule kysyttyä. Tapaamisien jälkeen koin olevani ammatillisesti ja jopa älyllisesti uudelleen syntynyt. Olo oli täydellisen valaistunut.

Businessvalmentaja onkin mielestäni kuin hyvä psykologi, joka ei anna yhtään vastausta, mutta joka osaa johdatella omaa ajatuksenjuoksua oikeilla kysymyksillä oikeaan suuntaan, tai edes johonkin suuntaan. Olennaisin anti valmennuksesta oli kuitenkin se, että ajattelin asioita ja kehittämiskohteita eri roolieni kautta. Ikään kuin Taran monta elämää, mutta vähemmän teatraalisesti.

Mitä konkreettista bisnesvalmennus minulle antoi? Sain itsevarmuutta muun muassa sellaiseen bisneksen kannalta oleelliseen mutta vaikeaan asiaan kuin hinnoittelu ja ylipäätänsä rahasta puhumiseen. Tein itselleni henkilökohtaisen hinnaston, joka muistuttaa minua siitä, että omaa aikaa ja ammattitaitoaan ei kannata vähätellä.  Ymmärsin valmennustuntien aikana mitkä asiat syövät intoani ja luovuuttani, ja toisaalta missä tilanteissa koen onnistuvani ja olevani vahvimmillani. Isoihin ja vaikeasti lähestyttäviin ongelmiin löytyi melko yksinkertaisia ratkaisuja ulkopuolisen valmentajan avulla. 

Yksi lempislogaaneistani ”Maailma näyttää erilaiselta vakioveikkaajan silmin” toimii tässäkin yhteydessä taas mitä loistavimmin. Joskus siis kannattaa pelata uhkapeliä ja etsiä uusia vinkkeleitä maailmaan ammattilaisen kanssa. Me kaikki voimme olla valmennuskelpoisia yksilöitä.

Sänkyyn asiakkaan kanssa

”Jos onnistuu päästä sänkyyn asiakkaan kanssa, se on parasta mitä voi tapahtua”.  Lainaus on hyvän asiakaslehden määritelmästä, jonka kuulin joskus alan seminaarissa. Määritelmä on mielestäni loistava, sillä rauhallisempaa ja otollisempaa aikaa lehden luvulle tuskin löytyy. Paitsi jos lehteä käyttää vähemmän mairittelevasti unilääkkeenä.

Olen itse asiakaslehtien vahva äänenkannattaja, enkä vain siksi, että teen niitä työkseni. Mielestäni maailmassa, jossa irrallista ja nopeaa tietoa tulvii joka tuutista, tarvitaan hyviä ja elämänmakuisia kertomuksia. Nopeiden välähdysten sijaan tai niiden ohelle tarvitaan eheitä, kokonaisia ja tunteellisia tarinoita. Sitä paitsi on paljon miellyttävämpää oppia jotain asuntolainan hausta tai jätteiden kierrätyksestä aitojen ihmisten kokemusten kautta kuin tylsän valistustekstin muodossa.

Tarinoiden puolesta puhuu myös toinen hiljattain kuulemani lause: ”Elämme maailmassa, jonne tuupataan jatkuvasti uutta tutkimustietoa, ja silti me emme tiedä kuinka meidän pitäisi syödä.” Meillä on infoähky ja meillä on se perinteinen ähky. Liikaa kaikkea, eikä mitään kohtuudella.  Meillä on liikaa valinnanvaraa niin ruokatiskillä kuin tutkimustiedossakin. Mitä enemmän asioita tutkitaan ja mitä enemmän tietoa on saatavilla, sitä hämmentyneemmäksi me ihmiset menemme. Jopa niin hämmentyneeksi, että alkeellinen toiminto kuten syöminen on karannut hanskasta, hyvistä ja pahoista rasvoista nyt puhumattakaan.

Jos tarjonnan ja tiedon paljous saavat perustarpeemme sekaisin, on siis enemmän kuin perustelua pyrkiä asiakkaan sänkyyn. Siellä kun vielä toimivat ne kaksi muuta perustarvetta. Ja jos eivät toimi, lehdestä saa apua kumpaankin.

Lusikalla annetaan ja kauhalla vaaditaan

Suuressa yleisötapahtumassa syntynyt paniikki leviää kuin kulovalkea ja ihmiset tallaavat toisiaan jalkoihin. Yksi sopuli johtaa sadat muut lajitoverinsa jyrkänteeltä alas. Porukassa on voimaa, niinhän sitä on tapana sanoa. Porukan voima näkyy jälleen myös lamauutisina ja maailmantuhouutisina. Tänään viimeksi näin otsikon, jossa luki ”Eurooppa elää jo taantumassa”. Kesästä asti sitä on tehty ja uumoiltu, ja nyt se sitten on tapahtunut. No tietenkin, kun sitä on kerta tekemällä tehty.

Mainosala on siitä(kin) kiittämätön ala, että kun Nikkei-indeksi heilahtaa ja kreikkalaiset syövät oliivinsa velaksi, niin mainostoimiston ovi pysyy paikallaan. Suhdanneherkkää siis.  Ja kun herkällä päällä ollaan, niin ruokkimalla ruokittu lama harmittaa. Varsinkin kun jokainen talousguru myöntää, että taloussuhdanteissa on kaikkein eniten kysymys psykologiasta, niin on täysin oikeutettua kysyä kuka sitä lamapuuroa oikein jakaa ja miksi niin isolla kauhalla?

Viime lamassa, siis siinä kahden vuoden takaisessa, mainostoimisto Bob Helsinki ja joukko suuryrityksiä kampanjoivat näyttävästi kansan lamapelkoja vastaan. ”Älä ruoki lamaa” -kampanjan hienot pienelokuvat saivat kuitenkin kansalaisjärjestöt äreiksi, sillä niiden mielestä oli törkeää sysätä lamantorjuntavastuu tavallisten kansalaisten hartioille.

Jos jotain olen taloudesta oppinut, on se, että nykyisessä globaalissa taloudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Niinpä myös kaikilla on vastuu. Olette varmaan joskus kuulleet opin, että silloin kun menee huonosti, silloin ja juuri silloin pitää panostaa markkinointiin. Niin olen minäkin kuullut, mutta koskaan en ole päässyt henkilökohtaisesti näkemään yhdenkään yrityksen tekevän niin. Päinvastoin. Kun on hiljaista, jokainen ropo säästetään ja markkinointi lopetetaan lähes tyystin.

Jospa tämänkertaisessa lamassa ei oltaisikaan joukkohysteerisiä sopuleita, vaan kuten itsepäisiä ja notkeita kissoja. Sillä kuka sitä nyt kaiken maailman jutuista piittaa. Onhan uusimman tiedon mukaan kertomukset sopulien joukkoitsemurhistakin täyttä legendaa.

Arki olkoon kanssamme

”Mitä sinulle kuuluu? Mitäpä tässä. Arjen pyörittämistä, arjen pyörittämistä.”

Meillä suomalaisilla on outo tapa ihannoida arkea. Se näkyy myös mainonnassa, jossa keskitytään helpottamaan, piristämään ja kohottamaan arkea. Siis todellakin kohottamaan arkea sen sijaan, että elämän voisi esittää juhlana. Me jopa syömme arkijuustoa naama peruslukemilla uskaltamatta kysyä, miksi minulle ei myyty juhlajuustoa.

Markkinointiviestinnän viikolla Helsingin Wanhassa Satamassa pääsin tutustumaan Dagmarin tekemään tutkimukseen, jossa määriteltiin suomalaista arkea. Sain kuulla, että elämme väsymysyhteiskunnassa, jossa aivan liian moni tuntee elämänsä yksitoikkoiseksi mielekkään tekemisen puuttuessa. Kyselyn perusteella Dagmar oli määritellyt kuusi arkityyppiä, joiden mukaan markkinointia on helpompi kohdentaa, joiden avulla on helpompi päästä iholle ihmisten arkeen. Kysymys kuului, miten sinun brändisi voi helpottaa arkea ja elämää.

Eikö tämä kaikki tarkoita, että me hyväksymme arjen tylsänä ja tympeänä? Eikö kysymys ole enemmänkin ajattelutavasta kuin vallitsevasta olotilasta? Olemme määrittäneet arjen ja juhlan vastakohdiksi toisilleen ajatuksella ”jos jaksat painaa ja kestää arkea monta päivää perätysten, niin ehkä sitten yhtenä päivänä sinulla voi olla aihetta juhlaan. Sitten saat syödä juhlajuustoa ja tuntea hienoja tunteita.”

Uskallan väittää, että tunnemme itsemme väsyneiksi ja stressaantuneiksi ja tylsistyneiksi juuri siksi, että emme anna itsellemme lupaa juhlia elämää kuin korkeintaan yhtenä päivänä viikossa. Pienten lasten äitinä minulla ei ole mitään arjen perusolemusta vastaan, sillä rutiinit tuovat päiviin turvallisuutta ja helppoutta. Mutta rutiinit eivät ole mitenkään juhlan vastakohtia. Vaikka heräämme joka aamu samaan aikaan ja menemme samaan aikaan illasta nukkumaan, se ei tarkoita että sen tarvitsisi olla arkista. Siis arkista sanan tylsässä merkityksessä.  

Kysynkin siis, miksi kysymys ei voi olla: Miten sinun brändisi auttaa vahvistamaan kuluttajan tuntemusta siitä, että elämä on juhlaa? Miksi myydä arjen helpottajaa, kun voi myydä juhlan vahvistajaa?

Vielä pieni anekdootti loppuun: Arki on jopa brändätty meille suomalaisille. Jorma Ollilan brändityöryhmä on nimittäin sanonut, että arkiluovuus on Suomen vahvuus. Arjesta eroon pääseminen lienee siis yhtä vaikeaa kuin kasvotatuoinnista.

Pizzaa hyvällä omatunnolla

Olin lounaalla pizzeriassa. Ravintolan seinällä olevassa taulutelevisiossa pyöri Ostos-TV ja mitäpä muutakaan siellä myytiin kuin seksikästä ja kiinteää vartaloa. Ruokaa odottaessa ehdin tutustua tarkkaan uuteen liikuntavemputtimeen, mutta myös ravintolan asiakaskuntaan. Lähes jokainen oli varmasti enemmän vemputtimen kuin rasvaisen pizzan tarpeessa. Kuitenkin me olimme valinneet unelmavartaloa uhaten pizzan.

Mutta miltä tuntuu syödä pizzaa ja katsella samalla kuinka trimmatut ja öljytyt vartalot ilkkuvat edessäsi? Ei missään nimessä kivalta. Kun mieli tekee pizzaa, sitä haluaa syödä nautintonsa rauhassa ilman suurempi syyllisyyden tunteita. Epäonnistunut kanavavalinta pizzerian työntekijöiltä siis, mutta mahtoiko Ostos-TV vetää pinnat kotiin? Kuinka monen päähän jäi pyörimään uuvutusvoittona timmi vartalo ja sen mahdollistava vempain. 

Aistien vaikutusta ihmisten ostokäyttäytymiseen on tutkittu paljon. Tiedämme, että tietyn tyylinen musiikki ja tietyt tuoksut saavat kukkaronnyörit aukeamaan helpommin. Myymäläsijoittelulla pyritään samaan lopputulokseen, samoin myymälän tai ravintolan värimaailmalla. Silti yksi pieni harkitsematon virhe, kuten väärä kanavavalinta, saattaa olla kohtalokasta ja viedä pohjan pois kaikilta muilta tarkkaan harkituilta yksityiskohdilta. 

Asiakastyytyväisyys on pienestä kiinni. Pizzeriassa siihen saattaa riittää maukas pizza, hymy tarjoilijalta ja siisti WC. Tyytyväinen asiakas tulee takaisin uudelleen ja uudelleen. Pizzaan tyytyväinen, mutta vartaloonsa tyytymätön Ostos-TV:n uhri ei kenties enää tule. Jos hän ei ole lounasaikaan kotona kuntoilemassa, hän ainakin yhdistää pizzerian omaan repsottavaan vatsaansa ja kolkuttavaan omatuntoonsa. Ehkä naapuripizzeriassa TV on valjastettu sille oikeaan käyttöön eli lisämyynnin tekemiseen ja ostopäätöksen vahvistamiseen, siis paikan markkinointiin.