tiistai 25. lokakuuta 2011

Lusikalla annetaan ja kauhalla vaaditaan


Suuressa yleisötapahtumassa syntynyt paniikki leviää kuin kulovalkea ja ihmiset tallaavat toisiaan jalkoihin. Yksi sopuli johtaa sadat muut lajitoverinsa jyrkänteeltä alas. Porukassa on voimaa, niinhän sitä on tapana sanoa. Porukan voima näkyy jälleen myös lamauutisina ja maailmantuhouutisina. Tänään viimeksi näin otsikon, jossa luki ”Eurooppa elää jo taantumassa”. Kesästä asti sitä on tehty ja uumoiltu, ja nyt se sitten on tapahtunut. No tietenkin, kun sitä on kerta tekemällä tehty.

Mainosala on siitä(kin) kiittämätön ala, että kun Nikkei-indeksi heilahtaa ja kreikkalaiset syövät oliivinsa velaksi, niin mainostoimiston ovi pysyy paikallaan. Suhdanneherkkää siis.  Ja kun herkällä päällä ollaan, niin ruokkimalla ruokittu lama harmittaa. Varsinkin kun jokainen talousguru myöntää, että taloussuhdanteissa on kaikkein eniten kysymys psykologiasta, niin on täysin oikeutettua kysyä kuka sitä lamapuuroa oikein jakaa ja miksi niin isolla kauhalla?

Viime lamassa, siis siinä kahden vuoden takaisessa, mainostoimisto Bob Helsinki ja joukko suuryrityksiä kampanjoivat näyttävästi kansan lamapelkoja vastaan. ”Älä ruoki lamaa” -kampanjan hienot pienelokuvat saivat kuitenkin kansalaisjärjestöt äreiksi, sillä niiden mielestä oli törkeää sysätä lamantorjuntavastuu tavallisten kansalaisten hartioille.

Jos jotain olen taloudesta oppinut, on se, että nykyisessä globaalissa taloudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Niinpä myös kaikilla on vastuu. Olette varmaan joskus kuulleet opin, että silloin kun menee huonosti, silloin ja juuri silloin pitää panostaa markkinointiin. Niin olen minäkin kuullut, mutta koskaan en ole päässyt henkilökohtaisesti näkemään yhdenkään yrityksen tekevän niin. Päinvastoin. Kun on hiljaista, jokainen ropo säästetään ja markkinointi lopetetaan lähes tyystin.

Jospa tämänkertaisessa lamassa ei oltaisikaan joukkohysteerisiä sopuleita, vaan kuten itsepäisiä ja notkeita kissoja. Sillä kuka sitä nyt kaiken maailman jutuista piittaa. Onhan uusimman tiedon mukaan kertomukset sopulien joukkoitsemurhistakin täyttä legendaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti