”Mitä sinulle kuuluu? Mitäpä tässä. Arjen pyörittämistä, arjen pyörittämistä.”
Meillä suomalaisilla on outo tapa ihannoida arkea. Se näkyy myös mainonnassa, jossa keskitytään helpottamaan, piristämään ja kohottamaan arkea. Siis todellakin kohottamaan arkea sen sijaan, että elämän voisi esittää juhlana. Me jopa syömme arkijuustoa naama peruslukemilla uskaltamatta kysyä, miksi minulle ei myyty juhlajuustoa.
Markkinointiviestinnän viikolla Helsingin Wanhassa Satamassa pääsin tutustumaan Dagmarin tekemään tutkimukseen, jossa määriteltiin suomalaista arkea. Sain kuulla, että elämme väsymysyhteiskunnassa, jossa aivan liian moni tuntee elämänsä yksitoikkoiseksi mielekkään tekemisen puuttuessa. Kyselyn perusteella Dagmar oli määritellyt kuusi arkityyppiä, joiden mukaan markkinointia on helpompi kohdentaa, joiden avulla on helpompi päästä iholle ihmisten arkeen. Kysymys kuului, miten sinun brändisi voi helpottaa arkea ja elämää.
Eikö tämä kaikki tarkoita, että me hyväksymme arjen tylsänä ja tympeänä? Eikö kysymys ole enemmänkin ajattelutavasta kuin vallitsevasta olotilasta? Olemme määrittäneet arjen ja juhlan vastakohdiksi toisilleen ajatuksella ”jos jaksat painaa ja kestää arkea monta päivää perätysten, niin ehkä sitten yhtenä päivänä sinulla voi olla aihetta juhlaan. Sitten saat syödä juhlajuustoa ja tuntea hienoja tunteita.”
Uskallan väittää, että tunnemme itsemme väsyneiksi ja stressaantuneiksi ja tylsistyneiksi juuri siksi, että emme anna itsellemme lupaa juhlia elämää kuin korkeintaan yhtenä päivänä viikossa. Pienten lasten äitinä minulla ei ole mitään arjen perusolemusta vastaan, sillä rutiinit tuovat päiviin turvallisuutta ja helppoutta. Mutta rutiinit eivät ole mitenkään juhlan vastakohtia. Vaikka heräämme joka aamu samaan aikaan ja menemme samaan aikaan illasta nukkumaan, se ei tarkoita että sen tarvitsisi olla arkista. Siis arkista sanan tylsässä merkityksessä.
Kysynkin siis, miksi kysymys ei voi olla: Miten sinun brändisi auttaa vahvistamaan kuluttajan tuntemusta siitä, että elämä on juhlaa? Miksi myydä arjen helpottajaa, kun voi myydä juhlan vahvistajaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti