Sänkyyn asiakkaan kanssa

”Jos onnistuu päästä sänkyyn asiakkaan kanssa, se on parasta mitä voi tapahtua”.  Lainaus on hyvän asiakaslehden määritelmästä, jonka kuulin joskus alan seminaarissa. Määritelmä on mielestäni loistava, sillä rauhallisempaa ja otollisempaa aikaa lehden luvulle tuskin löytyy. Paitsi jos lehteä käyttää vähemmän mairittelevasti unilääkkeenä.

Olen itse asiakaslehtien vahva äänenkannattaja, enkä vain siksi, että teen niitä työkseni. Mielestäni maailmassa, jossa irrallista ja nopeaa tietoa tulvii joka tuutista, tarvitaan hyviä ja elämänmakuisia kertomuksia. Nopeiden välähdysten sijaan tai niiden ohelle tarvitaan eheitä, kokonaisia ja tunteellisia tarinoita. Sitä paitsi on paljon miellyttävämpää oppia jotain asuntolainan hausta tai jätteiden kierrätyksestä aitojen ihmisten kokemusten kautta kuin tylsän valistustekstin muodossa.

Tarinoiden puolesta puhuu myös toinen hiljattain kuulemani lause: ”Elämme maailmassa, jonne tuupataan jatkuvasti uutta tutkimustietoa, ja silti me emme tiedä kuinka meidän pitäisi syödä.” Meillä on infoähky ja meillä on se perinteinen ähky. Liikaa kaikkea, eikä mitään kohtuudella.  Meillä on liikaa valinnanvaraa niin ruokatiskillä kuin tutkimustiedossakin. Mitä enemmän asioita tutkitaan ja mitä enemmän tietoa on saatavilla, sitä hämmentyneemmäksi me ihmiset menemme. Jopa niin hämmentyneeksi, että alkeellinen toiminto kuten syöminen on karannut hanskasta, hyvistä ja pahoista rasvoista nyt puhumattakaan.

Jos tarjonnan ja tiedon paljous saavat perustarpeemme sekaisin, on siis enemmän kuin perustelua pyrkiä asiakkaan sänkyyn. Siellä kun vielä toimivat ne kaksi muuta perustarvetta. Ja jos eivät toimi, lehdestä saa apua kumpaankin.

Lusikalla annetaan ja kauhalla vaaditaan

Suuressa yleisötapahtumassa syntynyt paniikki leviää kuin kulovalkea ja ihmiset tallaavat toisiaan jalkoihin. Yksi sopuli johtaa sadat muut lajitoverinsa jyrkänteeltä alas. Porukassa on voimaa, niinhän sitä on tapana sanoa. Porukan voima näkyy jälleen myös lamauutisina ja maailmantuhouutisina. Tänään viimeksi näin otsikon, jossa luki ”Eurooppa elää jo taantumassa”. Kesästä asti sitä on tehty ja uumoiltu, ja nyt se sitten on tapahtunut. No tietenkin, kun sitä on kerta tekemällä tehty.

Mainosala on siitä(kin) kiittämätön ala, että kun Nikkei-indeksi heilahtaa ja kreikkalaiset syövät oliivinsa velaksi, niin mainostoimiston ovi pysyy paikallaan. Suhdanneherkkää siis.  Ja kun herkällä päällä ollaan, niin ruokkimalla ruokittu lama harmittaa. Varsinkin kun jokainen talousguru myöntää, että taloussuhdanteissa on kaikkein eniten kysymys psykologiasta, niin on täysin oikeutettua kysyä kuka sitä lamapuuroa oikein jakaa ja miksi niin isolla kauhalla?

Viime lamassa, siis siinä kahden vuoden takaisessa, mainostoimisto Bob Helsinki ja joukko suuryrityksiä kampanjoivat näyttävästi kansan lamapelkoja vastaan. ”Älä ruoki lamaa” -kampanjan hienot pienelokuvat saivat kuitenkin kansalaisjärjestöt äreiksi, sillä niiden mielestä oli törkeää sysätä lamantorjuntavastuu tavallisten kansalaisten hartioille.

Jos jotain olen taloudesta oppinut, on se, että nykyisessä globaalissa taloudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Niinpä myös kaikilla on vastuu. Olette varmaan joskus kuulleet opin, että silloin kun menee huonosti, silloin ja juuri silloin pitää panostaa markkinointiin. Niin olen minäkin kuullut, mutta koskaan en ole päässyt henkilökohtaisesti näkemään yhdenkään yrityksen tekevän niin. Päinvastoin. Kun on hiljaista, jokainen ropo säästetään ja markkinointi lopetetaan lähes tyystin.

Jospa tämänkertaisessa lamassa ei oltaisikaan joukkohysteerisiä sopuleita, vaan kuten itsepäisiä ja notkeita kissoja. Sillä kuka sitä nyt kaiken maailman jutuista piittaa. Onhan uusimman tiedon mukaan kertomukset sopulien joukkoitsemurhistakin täyttä legendaa.

Arki olkoon kanssamme

”Mitä sinulle kuuluu? Mitäpä tässä. Arjen pyörittämistä, arjen pyörittämistä.”

Meillä suomalaisilla on outo tapa ihannoida arkea. Se näkyy myös mainonnassa, jossa keskitytään helpottamaan, piristämään ja kohottamaan arkea. Siis todellakin kohottamaan arkea sen sijaan, että elämän voisi esittää juhlana. Me jopa syömme arkijuustoa naama peruslukemilla uskaltamatta kysyä, miksi minulle ei myyty juhlajuustoa.

Markkinointiviestinnän viikolla Helsingin Wanhassa Satamassa pääsin tutustumaan Dagmarin tekemään tutkimukseen, jossa määriteltiin suomalaista arkea. Sain kuulla, että elämme väsymysyhteiskunnassa, jossa aivan liian moni tuntee elämänsä yksitoikkoiseksi mielekkään tekemisen puuttuessa. Kyselyn perusteella Dagmar oli määritellyt kuusi arkityyppiä, joiden mukaan markkinointia on helpompi kohdentaa, joiden avulla on helpompi päästä iholle ihmisten arkeen. Kysymys kuului, miten sinun brändisi voi helpottaa arkea ja elämää.

Eikö tämä kaikki tarkoita, että me hyväksymme arjen tylsänä ja tympeänä? Eikö kysymys ole enemmänkin ajattelutavasta kuin vallitsevasta olotilasta? Olemme määrittäneet arjen ja juhlan vastakohdiksi toisilleen ajatuksella ”jos jaksat painaa ja kestää arkea monta päivää perätysten, niin ehkä sitten yhtenä päivänä sinulla voi olla aihetta juhlaan. Sitten saat syödä juhlajuustoa ja tuntea hienoja tunteita.”

Uskallan väittää, että tunnemme itsemme väsyneiksi ja stressaantuneiksi ja tylsistyneiksi juuri siksi, että emme anna itsellemme lupaa juhlia elämää kuin korkeintaan yhtenä päivänä viikossa. Pienten lasten äitinä minulla ei ole mitään arjen perusolemusta vastaan, sillä rutiinit tuovat päiviin turvallisuutta ja helppoutta. Mutta rutiinit eivät ole mitenkään juhlan vastakohtia. Vaikka heräämme joka aamu samaan aikaan ja menemme samaan aikaan illasta nukkumaan, se ei tarkoita että sen tarvitsisi olla arkista. Siis arkista sanan tylsässä merkityksessä.  

Kysynkin siis, miksi kysymys ei voi olla: Miten sinun brändisi auttaa vahvistamaan kuluttajan tuntemusta siitä, että elämä on juhlaa? Miksi myydä arjen helpottajaa, kun voi myydä juhlan vahvistajaa?

Vielä pieni anekdootti loppuun: Arki on jopa brändätty meille suomalaisille. Jorma Ollilan brändityöryhmä on nimittäin sanonut, että arkiluovuus on Suomen vahvuus. Arjesta eroon pääseminen lienee siis yhtä vaikeaa kuin kasvotatuoinnista.